Ihminen on lähin seinä
Kaleva 27.12.2007
Harrastajateatteria
Kajaanin Harrastajateatteri: Seinän edessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Atro Kahiluoto ja Eino Saari. Sävellys Juho Hannikainen. Lavastus Soile Savela. Puvustus Johanna Meriläinen ja Soile Savela. Esiintyjät: Juho Hannikainen, Samppa Heikkinen, Juha Kangasmäki, Karoliina Kangasniemi, Maiju Karhu, Saara Karjalainen, Elias Keränen, Anton Krylov, Karoliina Kuvaja, Jaani Leinonen, Pekka Moilanen, Anttiesko Ronkainen, Sami Sainio. Seuraavat esitykset Generaattorilla 5.1., 6.1., 12.1. ja 13.1. klo 19.
Paljaat jalat tömähtelevät rytmikkäästi Generaattorin lavan lattialla. Toistakymmentä esiintyjää käyttää esityksessä hyväkseen ryhmän tehoa ja rytmin voimaa. Äänekkyys vaihtuu hiljaisuuteen, valot pimeyteen – ja päinvastoin.
Rauhoittavalla mandoliini- ja kitarasäestyksellä alkanut esitys yllättää monta kertaa. Loppukohtauksen didgeridoo päästelee soidessaan kumeita ääniä. Musiikkipitoinen Seinän edessä mainostaa olevansa maailman ensimmäinen luonnontanssiesitys.
Kajaanin Harrastajateatterin Teatteri 2100 -esityssarjan kolmas osa kertoo meille, että lähin ylittämätön seinä on tietysti ihminen itse. Ryhmä ottaa esityksen aikana kontaktia yleisöön useita kertoja.
Kuoro toistelee: ”Me emme tiedä, mitä meille tapahtuu.” Näin todellakin on. Yleisöä hymyilyttää, kun yksi esiintyjistä toteaa vakavin ilmein: ”Tutkin nyt tällä laitteella, tulenko elämässäni saamaan osakseni rakkautta.”
Eihän sitä voi tutkia – vai voiko?
Esitys tuo esiin sitä, että ihminen haluaa nähdä sinnekin, minne ei voi nähdä. Se saa pohtimaan muun muassa sitä, voiko ihminen syntyä uudestaan elämänsä aikana.
Esityksen koreografeina toimivat Atro Kahiluoto ja Eino Saari, ja musiikin on säveltänyt Juho Hannikainen. Esityksessä on mukana kolmetoista harrastajateatterilaista.
Teatteri 2100 -sarjan neljäs osa saa ensi-iltansa ystävänpäivänä.
Maija Saviniemi
torstai 27. joulukuuta 2007
lauantai 22. joulukuuta 2007
The Kotikaupungin tähtien jakso
tulee kakkoselta la 12.1. klo 19:10. Ja tietenkin (onneksi?) meillä on silloin Seinän esitys.
torstai 20. joulukuuta 2007
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
torstai 13. joulukuuta 2007
Lyhytvideo tyypit. Lyhytvideo.
Hei Anni Ojanen! Tehdään se Apocalypse Now EliasRedux Helsinkiin Torakoihin! Pekka Moilanen on Marlon Brando lopussa eli Peki leikkaa kaljuksi. Sellainen 5-10minuuttinen video. kovuutta!
Hell yeah.
-Elias Von Bagh
Niin ja Juho Yli-J! Kalja on aina hyvää. Vaikka olisi vihreää..
Hell yeah.
-Elias Von Bagh
Niin ja Juho Yli-J! Kalja on aina hyvää. Vaikka olisi vihreää..
keskiviikko 12. joulukuuta 2007
jaiks
avasin keskiviikko-kaljana iki-ihanan Belle-vue Kriek -oluen:
Ihan hirveetä. Punaista kaljaa! Ja maistuu käyneelle kirsikkamehulle. No, tapansa kullakin.
t. Juho Lonttinen
Ihan hirveetä. Punaista kaljaa! Ja maistuu käyneelle kirsikkamehulle. No, tapansa kullakin.
t. Juho Lonttinen
tiistai 11. joulukuuta 2007
maanantai 10. joulukuuta 2007
tällaisesta esityksestä haaveilen nyt
jostain nämä aina tulevat.. edellisen esityksen aikaansaannoksista, omista mielentiloista, toisista ihmisistä, teoksista joita on tehty nyt täällä ja muualla..
taso 1:
"haluan tehdä esityksiä joiden takana voin seistä, proggiksia jotka ovat minulle ja muille merkityksellisiä"
kuinka monesti olemmekaan kuulleet tämän lauseen. siis: sen sijaan (sen ohessa) että epäuskon ja uskon kanssa käytävä kamppailu alkaisi jossain prosessin loppupuolella ja jatkuisi hamaan asti, voisiko tämän ottaa esityksen aiheeksi? siis merkityksen, merkityksellisyyden rakentumisen. sen, mikä tekee taiteestamme (elämästämme) merkittävää, mistä merkityksen tunne syntyy?
taso 2:
"pitäisi elää kuin viimeistä päivää"
entä jos ottaisi olosuhteeksi sen, että kuolemme pian? emme "huomenna", vaan esimerkiksi parin kuukauden päästä. mitä tietoisuus siitä, ettemme elää kauaa, että tämä esitys jää "viimeiseksemme" aiheuttaisi esitykselle? sille, miten kohtelemme toisiamme näyttämöllä ja sen ulkopuolelle? synnyttäisikö tämä muutakin kuin patetiaa, suuria sanoja ja jaakobinpainia kohtalonkysymysten kanssa?
taso 3:
"aina on jotakin, joka jää sanomatta"
miten tähän pääsisi käsiksi? mitä on se, mikä jää sanomatta? siis minun ja sinun välillä? ilman muureja, tunnelukkoja, sen kummempia esteitäkin - mistä emme toisillemme puhu, ja miksi? mitä tapahtuisi, jos tämä puhumaton aines tuotaisiin näyttämölle? kuinka suora teatterissa (elämässä) voi olla?
taso 4:
minun aiheeni on kysyä, kuinka lähelle toista ihmistä voi päästä
ainakin yksi sellainen. tärkeä sellainen. tätä voisi mitata tarkemmin, paremmilla mikroskoopeilla. en puhu nyt hipluttelusta tai muusta kosketteluorientoituneesta lempeilystä, vaan ehkä juuri suoruudesta.
taso 5:
"mene näyttämölle, avaa itsesi, jatka avaamista hamaan asti äläkä ratkaise mitään"
kuinka pitkään näyttämöllä voi olla tilassa, jossa mitä tahansa voi tapahtua minä tahansa hetkenä? kuinka pitkään pystymme sietämään olotilaa, jossa sekunnissa ehtii tapahtua useita maanjäristyksiä? onko tässä läsnäolon tutkimuksessa vielä jokin reitti, polku, joka on kokonaan tutkimaton (ainakin täällä)?
taso 6:
särkymisiä
esineitä, ihmisiä, tiloja
taso 7, joka kiertyy erityisesti tasoon yksi
sen sijaan, että tekisimme esityksen / esityksiä tänne, tekisimme esityksen, joka vietäisiin "kaikkiin" niihin paikkoihin, joista ei kukaan käy koskaan katsomassa esityksiämme. siis: kasarmille, vanhainkoteihin, syrjäseudun kouluihin, firmojen pikkujouluihin, huumekuntoutuskeskuksiin, vankiloihin jne.
*
hmm. miten tämä liittyy tähän esityssarjaan? ei ehkä mitenkään.
mutta ehkä ensi syksynä siis jotakin tällaista. ehkä ehkä ehkä.
varastakaa nämä ideat, jos niissä on jotain.
eino
taso 1:
"haluan tehdä esityksiä joiden takana voin seistä, proggiksia jotka ovat minulle ja muille merkityksellisiä"
kuinka monesti olemmekaan kuulleet tämän lauseen. siis: sen sijaan (sen ohessa) että epäuskon ja uskon kanssa käytävä kamppailu alkaisi jossain prosessin loppupuolella ja jatkuisi hamaan asti, voisiko tämän ottaa esityksen aiheeksi? siis merkityksen, merkityksellisyyden rakentumisen. sen, mikä tekee taiteestamme (elämästämme) merkittävää, mistä merkityksen tunne syntyy?
taso 2:
"pitäisi elää kuin viimeistä päivää"
entä jos ottaisi olosuhteeksi sen, että kuolemme pian? emme "huomenna", vaan esimerkiksi parin kuukauden päästä. mitä tietoisuus siitä, ettemme elää kauaa, että tämä esitys jää "viimeiseksemme" aiheuttaisi esitykselle? sille, miten kohtelemme toisiamme näyttämöllä ja sen ulkopuolelle? synnyttäisikö tämä muutakin kuin patetiaa, suuria sanoja ja jaakobinpainia kohtalonkysymysten kanssa?
taso 3:
"aina on jotakin, joka jää sanomatta"
miten tähän pääsisi käsiksi? mitä on se, mikä jää sanomatta? siis minun ja sinun välillä? ilman muureja, tunnelukkoja, sen kummempia esteitäkin - mistä emme toisillemme puhu, ja miksi? mitä tapahtuisi, jos tämä puhumaton aines tuotaisiin näyttämölle? kuinka suora teatterissa (elämässä) voi olla?
taso 4:
minun aiheeni on kysyä, kuinka lähelle toista ihmistä voi päästä
ainakin yksi sellainen. tärkeä sellainen. tätä voisi mitata tarkemmin, paremmilla mikroskoopeilla. en puhu nyt hipluttelusta tai muusta kosketteluorientoituneesta lempeilystä, vaan ehkä juuri suoruudesta.
taso 5:
"mene näyttämölle, avaa itsesi, jatka avaamista hamaan asti äläkä ratkaise mitään"
kuinka pitkään näyttämöllä voi olla tilassa, jossa mitä tahansa voi tapahtua minä tahansa hetkenä? kuinka pitkään pystymme sietämään olotilaa, jossa sekunnissa ehtii tapahtua useita maanjäristyksiä? onko tässä läsnäolon tutkimuksessa vielä jokin reitti, polku, joka on kokonaan tutkimaton (ainakin täällä)?
taso 6:
särkymisiä
esineitä, ihmisiä, tiloja
taso 7, joka kiertyy erityisesti tasoon yksi
sen sijaan, että tekisimme esityksen / esityksiä tänne, tekisimme esityksen, joka vietäisiin "kaikkiin" niihin paikkoihin, joista ei kukaan käy koskaan katsomassa esityksiämme. siis: kasarmille, vanhainkoteihin, syrjäseudun kouluihin, firmojen pikkujouluihin, huumekuntoutuskeskuksiin, vankiloihin jne.
*
hmm. miten tämä liittyy tähän esityssarjaan? ei ehkä mitenkään.
mutta ehkä ensi syksynä siis jotakin tällaista. ehkä ehkä ehkä.
varastakaa nämä ideat, jos niissä on jotain.
eino
lauantai 8. joulukuuta 2007
Seinän edessä kritiikki
Kainuun Sanomat 8.12.2007
Turvallisesti kohti tuntematonta
Seinän edessä. Kajaanin harrastajateatteri. Ensi-ilta Generaattorin näyttämöllä 4.12. Suunnittelu ja ohjaus: Atro Kahiluoto ja Eino Saari. Esiintyjät: Juho Hannikainen, Samppa Heikkinen, Juha Kangasmäki, Karoliina Kangasniemi, Maiju Karhu, Saara Karjalainen, Elias Keränen, Karoliina Kuvaja, Anton Krylov, Jaani Leinonen, Pekka Moilanen, Anttiesko Ronkainen, Sami Sainio. Lavastus: Soile Savela. Sävellys: Juho Hannikainen ja Sami Juutinen. Puvustus: Johanna Meriläinen ja Soile Savela.
Jos esityksen jättämää vaikutusta haluaisi kuvata parilla sanalla, täsmällisin ilmaus olisi hyvä olo.
Lempeästi esiintyjät ottavat vastaan yleisönsä, joka valuu tunnelmalliseen tilaan kiireen ja velvollisuuksien maailman keskeltä. Näyttämöltä huokuva rauha tarttuu, musiikki tyynnyttelee pois kireyden ja ahdistuksen.
Vaikutus on ällistyttävä. Kukaan ei vaadi mitään. Lepäät ja odotat, antaudut esitykselle, joka on alkamassa.
Seinän edessä -nimi ei aivan tee oikeutta esitykselle, sillä sanoihin liittyvä mielleyhtymä on negatiivinen. Vaikka esityksen kokijat - niin näyttämöllä kuin katsomossa - kulkevat yhdessä kohti tuntematonta ja kohtaavat konkreettisesti mustan, eteen nousevan seinän, seinä on enemmän mahdollisuus kuin este.
Kajaanin harrastajateatteri on edennyt neliosaisessa Teatteri 2100 -sarjassaan, joka tutkii taiteenalan mahdollisuuksia ja haasteita, kolmanteen osaan. Atro Kahiluodon ja Eino Saaren suunnittelema ja ohjaama esitys on kiinnostava kurotus kohti näkymätöntä.
Perinteisessä mielessä esitys ei ole näytelmä. Se on jäsenneltyä puhetta, liikettä, musiikkia, kuvaa. Esiintyjät muodostavat moniraajaisen, energisen olion, jolla on yhteisesti sykkivä pulssi.
Esityksen seuraaminen ei edes ole vaikeaa, sillä ryhmä antaa alussa avaimen. Esiintyjät ovat luolatutkijoita.
Luola on erinomainen vertauskuva. Se tarjoaa suojan, turvan, mutta se on myös pelottava ja tuntematon. Luolassa voi olla tutkimattomia käytäviä, joihin voi eksyä. Luolasto kysyy kokijaltaan rohkeutta, mutta se palkitsee löytöretkeilijän avaamalla hänen eteensä ennen kokemattomia reittejä.
Luolan käsite on riittävän väljä, joten kukin katsoja rakentaa omat kuvansa omasta taustastaan ja kokemuksestaan käsin.
Esiintyjät rohkaisevat toisiaan ja meitä katsojia. Saamme jopa konkreettisia siemeniä, joista voimme kasvattaa omia luolastoja.
Musiikista päävastuun kantava Juho Hannikainen osoittautuu varsinaiseksi velhoksi. Yhdessä Sami Juutisen kanssa hän luo esitykselle äänimaailman, joka kuljettaa näyttämökertomusta, ei anna sen jumittua paikoilleen. Kuorot, jotka toistavat yhtä lausetta kuin mantraa, ovat tehokkaita.
Anton Krylov on rakentanut ikonostaasin, kuvaseinän, vanhoista valokuvista. Venäjältä muuttanut nuori mies kertoo oman tarinansa ja miettii, mitä hänen elämässään muuttuisi, jos hän löytäisi isänsä.
Seinän edessä on hyvällä tavalla naiivi esitys, täynnä lapsekasta ihmettelyä ja uskallusta.
Katsojien kanssa jaetut paperilaput, viestit, ovat tuttuja Eino Saaren aiemmista ohjauksista, mutta ne purevat yhä. Saan yhdeltä esiintyjältä, Karoliina Kuvajalta, ruutupaperista repäistyn lapun, jolle hän kirjoittaa esityksessä: "Huomenna sinulle paistaa aurinko."
Iloani ei vähennä se, että tiedän kaikkien muidenkin saaneen hyviä ennustuksia.
Sinikka Viirret
Turvallisesti kohti tuntematonta
Seinän edessä. Kajaanin harrastajateatteri. Ensi-ilta Generaattorin näyttämöllä 4.12. Suunnittelu ja ohjaus: Atro Kahiluoto ja Eino Saari. Esiintyjät: Juho Hannikainen, Samppa Heikkinen, Juha Kangasmäki, Karoliina Kangasniemi, Maiju Karhu, Saara Karjalainen, Elias Keränen, Karoliina Kuvaja, Anton Krylov, Jaani Leinonen, Pekka Moilanen, Anttiesko Ronkainen, Sami Sainio. Lavastus: Soile Savela. Sävellys: Juho Hannikainen ja Sami Juutinen. Puvustus: Johanna Meriläinen ja Soile Savela.
Jos esityksen jättämää vaikutusta haluaisi kuvata parilla sanalla, täsmällisin ilmaus olisi hyvä olo.
Lempeästi esiintyjät ottavat vastaan yleisönsä, joka valuu tunnelmalliseen tilaan kiireen ja velvollisuuksien maailman keskeltä. Näyttämöltä huokuva rauha tarttuu, musiikki tyynnyttelee pois kireyden ja ahdistuksen.
Vaikutus on ällistyttävä. Kukaan ei vaadi mitään. Lepäät ja odotat, antaudut esitykselle, joka on alkamassa.
Seinän edessä -nimi ei aivan tee oikeutta esitykselle, sillä sanoihin liittyvä mielleyhtymä on negatiivinen. Vaikka esityksen kokijat - niin näyttämöllä kuin katsomossa - kulkevat yhdessä kohti tuntematonta ja kohtaavat konkreettisesti mustan, eteen nousevan seinän, seinä on enemmän mahdollisuus kuin este.
Kajaanin harrastajateatteri on edennyt neliosaisessa Teatteri 2100 -sarjassaan, joka tutkii taiteenalan mahdollisuuksia ja haasteita, kolmanteen osaan. Atro Kahiluodon ja Eino Saaren suunnittelema ja ohjaama esitys on kiinnostava kurotus kohti näkymätöntä.
Perinteisessä mielessä esitys ei ole näytelmä. Se on jäsenneltyä puhetta, liikettä, musiikkia, kuvaa. Esiintyjät muodostavat moniraajaisen, energisen olion, jolla on yhteisesti sykkivä pulssi.
Esityksen seuraaminen ei edes ole vaikeaa, sillä ryhmä antaa alussa avaimen. Esiintyjät ovat luolatutkijoita.
Luola on erinomainen vertauskuva. Se tarjoaa suojan, turvan, mutta se on myös pelottava ja tuntematon. Luolassa voi olla tutkimattomia käytäviä, joihin voi eksyä. Luolasto kysyy kokijaltaan rohkeutta, mutta se palkitsee löytöretkeilijän avaamalla hänen eteensä ennen kokemattomia reittejä.
Luolan käsite on riittävän väljä, joten kukin katsoja rakentaa omat kuvansa omasta taustastaan ja kokemuksestaan käsin.
Esiintyjät rohkaisevat toisiaan ja meitä katsojia. Saamme jopa konkreettisia siemeniä, joista voimme kasvattaa omia luolastoja.
Musiikista päävastuun kantava Juho Hannikainen osoittautuu varsinaiseksi velhoksi. Yhdessä Sami Juutisen kanssa hän luo esitykselle äänimaailman, joka kuljettaa näyttämökertomusta, ei anna sen jumittua paikoilleen. Kuorot, jotka toistavat yhtä lausetta kuin mantraa, ovat tehokkaita.
Anton Krylov on rakentanut ikonostaasin, kuvaseinän, vanhoista valokuvista. Venäjältä muuttanut nuori mies kertoo oman tarinansa ja miettii, mitä hänen elämässään muuttuisi, jos hän löytäisi isänsä.
Seinän edessä on hyvällä tavalla naiivi esitys, täynnä lapsekasta ihmettelyä ja uskallusta.
Katsojien kanssa jaetut paperilaput, viestit, ovat tuttuja Eino Saaren aiemmista ohjauksista, mutta ne purevat yhä. Saan yhdeltä esiintyjältä, Karoliina Kuvajalta, ruutupaperista repäistyn lapun, jolle hän kirjoittaa esityksessä: "Huomenna sinulle paistaa aurinko."
Iloani ei vähennä se, että tiedän kaikkien muidenkin saaneen hyviä ennustuksia.
Sinikka Viirret
perjantai 7. joulukuuta 2007
torstai 6. joulukuuta 2007
Juhlat de Linna.
Toinen ohjaajamme nähty epäilyttävässä seurassa. Terveisiä Kajaanista Bostonin syndeiltä jou Atrolle.
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
tiistai 4. joulukuuta 2007
Luolatutkimuksia
15.10.2007
H 5 D E -> sinisiä
A O P 6 -> punaisia
Miten minun käy?
Historia + 10 = tulevaisuus
Menneisyys = -0,009
Silti suuri keltainen valo
16.10.2007
Pelkkää oranssia!
18.10.2007 väsynyt torstai
Sulkeutunut musta
Punaiset väsymykset
Hirveästi lemmikkejä
En rakasta niitä
25.10.2007
ESR
En Siis Rohkene !!!
27.10.2007 Onko elämä tässä?
Olen onnellinen
Toivon vaan että sinäkin
Olet onnellinen
29.10.2007 sateinen maanantai
Saanko rakkautta?
Voikukka - 10
rakastaa
Ei rakasta!
10.11.2007 Hyvä päivä
Saanko rakkautta?
5x7 kolme tähteä
51% !!
13.11.2007 Ensimmäinen oikea läpimeno
villahousut kutittaa myssy puristaa kuvottaa ruma olo
Huominen?
pakkasta ja aurinkoa
25.11.2007 viimeisistä harkoista on ikuisuus (kuume)
Ketut juoksee
Nyt ollaan iloisia
Painitaanko?
26.11.2007 Jo paljon parempi tiistai
Sohvatyynyt on kauniita
Jalka kestää vain hetken
Tekee mieli makeaa
Hengitys on raskasta
29.11.2007 Tulenko rakastetuksi?
(symboleita) neljä pistettä, e väärinpäin, tähti, tyhjä
!!!
2.12.2007 Rakastan, rakastan
Miten menee?
kattila, cd, lakanat, huonekasvi
-> koti
aurinko, kukka, tikkari
-> hyvä
kielletty viina, sairaala
-> paha
3.12.2007 Ruma olo, ennakko
Riitänkö?
(symboleita) mekko, pulla, kasvi, nuotit,
ylikuohuva kattila, kirja, teatterilava
En usko
---
Hei tyypit, tänään on ensi-ilta!
Riemuitsee tutkija Kuvaja
H 5 D E -> sinisiä
A O P 6 -> punaisia
Miten minun käy?
Historia + 10 = tulevaisuus
Menneisyys = -0,009
Silti suuri keltainen valo
16.10.2007
Pelkkää oranssia!
18.10.2007 väsynyt torstai
Sulkeutunut musta
Punaiset väsymykset
Hirveästi lemmikkejä
En rakasta niitä
25.10.2007
ESR
En Siis Rohkene !!!
27.10.2007 Onko elämä tässä?
Olen onnellinen
Toivon vaan että sinäkin
Olet onnellinen
29.10.2007 sateinen maanantai
Saanko rakkautta?
Voikukka - 10
rakastaa
Ei rakasta!
10.11.2007 Hyvä päivä
Saanko rakkautta?
5x7 kolme tähteä
51% !!
13.11.2007 Ensimmäinen oikea läpimeno
villahousut kutittaa myssy puristaa kuvottaa ruma olo
Huominen?
pakkasta ja aurinkoa
25.11.2007 viimeisistä harkoista on ikuisuus (kuume)
Ketut juoksee
Nyt ollaan iloisia
Painitaanko?
26.11.2007 Jo paljon parempi tiistai
Sohvatyynyt on kauniita
Jalka kestää vain hetken
Tekee mieli makeaa
Hengitys on raskasta
29.11.2007 Tulenko rakastetuksi?
(symboleita) neljä pistettä, e väärinpäin, tähti, tyhjä
!!!
2.12.2007 Rakastan, rakastan
Miten menee?
kattila, cd, lakanat, huonekasvi
-> koti
aurinko, kukka, tikkari
-> hyvä
kielletty viina, sairaala
-> paha
3.12.2007 Ruma olo, ennakko
Riitänkö?
(symboleita) mekko, pulla, kasvi, nuotit,
ylikuohuva kattila, kirja, teatterilava
En usko
---
Hei tyypit, tänään on ensi-ilta!
Riemuitsee tutkija Kuvaja
ensi-ilta
Tähän tultiin. Heh. Eilisessä oli aikamoinen annos draamaa. Siis siinä ettei homma sujunut alkuunkaan niin kuin olisi toivonut. Kenraalin kai tuleekin mennä heikosti, mutta ei välttämättä kannata tuudittautua siihen että se nyt oli general.
Löysät pois, jalat koetukselle ja haastetta kehiin! Atron kanssa eilen vielä tuumasimme, että pahinta, mitä tässä vaiheessa voi tehdä, on että rupeaa yksin yrittämään, puskemaan juttua johonkin sooloilun ja kannattelun muotoon. Tietyssä mielessä esitys on sellainen, että kukaan ei ole siellä yksin mitään. Jos siis tulee tunne, että nyt ei perkele suju, niin ainut mitä voi tehdä, on kuunnella muita. Tsekata missä muu sakki menee, lisätä omaa kuuntelua. Sitä kautta sen Kankun peräänkuuluttaman tekemisen ilon viimeisen silauksenkin soisi ja uskoisi löytyvän.
Onpa jännä prosessi takana. Ja onpa jännää, että nyt ollaan tässä. Että on enskari, ja mahassa todellakin kuplii.
Potkua nivusille ja lämärit yläpesään!
eino
Löysät pois, jalat koetukselle ja haastetta kehiin! Atron kanssa eilen vielä tuumasimme, että pahinta, mitä tässä vaiheessa voi tehdä, on että rupeaa yksin yrittämään, puskemaan juttua johonkin sooloilun ja kannattelun muotoon. Tietyssä mielessä esitys on sellainen, että kukaan ei ole siellä yksin mitään. Jos siis tulee tunne, että nyt ei perkele suju, niin ainut mitä voi tehdä, on kuunnella muita. Tsekata missä muu sakki menee, lisätä omaa kuuntelua. Sitä kautta sen Kankun peräänkuuluttaman tekemisen ilon viimeisen silauksenkin soisi ja uskoisi löytyvän.
Onpa jännä prosessi takana. Ja onpa jännää, että nyt ollaan tässä. Että on enskari, ja mahassa todellakin kuplii.
Potkua nivusille ja lämärit yläpesään!
eino
maanantai 3. joulukuuta 2007
sunnuntai 2. joulukuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)