Iltapuuhat on tehty ja on aika käydä nukkumaan, vaan kun mielessä kirmaa asia jos toinenkin.
Minua niin pisti tympäsemään se loppupuheenvuorojuttu. On toki hienoa, että ihmiset kertoo mitä funtsii ja mitä pään sisällä liikkuu. Mutta ehkä vähän järkytyinkin, miten ihmiset suhtautuu..
Itselle tuli vaan semmonen "me" ja "te" fiilis, mitä ei ole koskaan aiemmin tullut. Itellä ei oo ollu mielessä uusia ja vanhoja ihmisiä, kun kaikki on mulle uusia.
Tuli vaan olo, että "me uudet" ollaan jotenkin niinku laimeita, eikä meijän kanssa oo kiva tehä mittään. (lievästi yksioikoisten)
Hinmputti.
Sekin herätti, kun Eino sano, että täähän on kuitenki vaan harrastus.. Ehkäpä sitä on ite ottanut tämän liian tosissaan, nii jos pitäski alkaa suhtautumaan niinkuin vaikka siihen kivenhiontapiiriin, niin ei tulis mitään komplikaatioita. Menis vaan ja tekis.. vaikka en usko että se niinkään toimis, kuten ei varmasti muidenkaan kohdalla.
Hukkaolo.
Tuntuu, että yhteisömme on aika hajalla.
Noh, mä meen nyt nukkumaan. Ehkäpä torstaina saadaan iloakin tähän tekemiseen,
miulle kun tää prokkis on ollut se henkireikä ja suunnaton voiman lähde talven pimeinä viikkoina.
Ja jos se vaan miusta riippuu, niin tahon olla viemässä tätä loppuun entistä innokkaampana. Perkele.
Seesteisen-Eloisa
keskiviikko 28. helmikuuta 2007
perjantai 23. helmikuuta 2007
hehkua
Viikko on vierähtänyt. Alkuviikon aika sumeista ja hämäristä maisemista edettiin hiphoi toiveikkuutta kohti - kuulostipa lätinältä. Erityisen iloinen eilisen läpikahlauksen aikana olin FIILIKSISTÄ. Tunnelmista kohtauksissa (se alku on hurmaava!) ja hehkuvista esiintyjistä. Samin Jänis, Elsan havaijilainen tanssija, Eliaksen Dragorava, sänkeensä virnuileva Juho kitaransa äärellä, Saara ennustamassa tulevaisuuksia takkien kautta, Niina ripillä - muutamia mainitakseni. Jokin alkaa soida, ja näin harjoituskauden lähetessä kiivaasti puoliväliään, se tuntuu mahtavalta!
Vähän hirvittää, että tuossa on jäljellä enää kaksi timmiä kolmen viikon suoraa. Sekä maalis- että huhtikuu alkaa kelpo breikillä. Uskon, että se kuitenkin myös kypsyttää juttua, synnyttää siihen kerroksia.
Juh, nyt lepäilen itsekin pari päivää. Ensi viikolla kerrataan, skarpataan ilmaisua ja niitä paria ongelmakohtausta ja torstaina hutaistaan koko materiaali läpi.
Hehkuvasta illasta,
eino
Vähän hirvittää, että tuossa on jäljellä enää kaksi timmiä kolmen viikon suoraa. Sekä maalis- että huhtikuu alkaa kelpo breikillä. Uskon, että se kuitenkin myös kypsyttää juttua, synnyttää siihen kerroksia.
Juh, nyt lepäilen itsekin pari päivää. Ensi viikolla kerrataan, skarpataan ilmaisua ja niitä paria ongelmakohtausta ja torstaina hutaistaan koko materiaali läpi.
Hehkuvasta illasta,
eino
torstai 22. helmikuuta 2007
keskiviikko 21. helmikuuta 2007
tiistai 20. helmikuuta 2007
hiimailua
eilen oli sekavanoloiset treenit. ehdittiin vähän. viikon aloitus ja sitärataa, näin se kai usein menee kun paljon pitää kerrata edellisviikosta. jospa tällä tulevalla rupeamalla läsnäoloprosentti olisi parempi.
sitä ehtimistä on aina kyllä vaikeaa ennustaa. joskus loppuvat keinot ja treenit kesken, kun tuntuu että kaikki saadaan pakettiin tunnissa. okei, aika harvoin. useammin mennään tähän suuntaan, ja siitä itseäni soimaan.
hämmennyin vähän johannan toteamuksesta siitä, että jutussa on jo liikaa matskua. olo kirjoittaessa on päinvastainen: tässähän ei ole vielä mitään! varsinkaan toimintaa, draivia, actionia. semmoista hiimailua vaan!
kumma kyllä ne hiimailukohdat toimivat toistaiseksi parhaiten. taidan olla vähän semmoinen hiimailijatyyppi. minulle riittää vähän, jos ajatus kohtauksen takana on tarpeeksi kirkas. siis vähäinen ilmaisu, oleminen, esittäminen. jotain minimalismin ihannetta kohti tässä kuljetaan koko ajan mitä tulee ilmaisuun - ja kuten kuvaan sopii, muodon spektaakkelimaisuutta. heh.
e
sitä ehtimistä on aina kyllä vaikeaa ennustaa. joskus loppuvat keinot ja treenit kesken, kun tuntuu että kaikki saadaan pakettiin tunnissa. okei, aika harvoin. useammin mennään tähän suuntaan, ja siitä itseäni soimaan.
hämmennyin vähän johannan toteamuksesta siitä, että jutussa on jo liikaa matskua. olo kirjoittaessa on päinvastainen: tässähän ei ole vielä mitään! varsinkaan toimintaa, draivia, actionia. semmoista hiimailua vaan!
kumma kyllä ne hiimailukohdat toimivat toistaiseksi parhaiten. taidan olla vähän semmoinen hiimailijatyyppi. minulle riittää vähän, jos ajatus kohtauksen takana on tarpeeksi kirkas. siis vähäinen ilmaisu, oleminen, esittäminen. jotain minimalismin ihannetta kohti tässä kuljetaan koko ajan mitä tulee ilmaisuun - ja kuten kuvaan sopii, muodon spektaakkelimaisuutta. heh.
e
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Jaa-ah
Pian käynnistyy taasen uusi harjoitteluntäyteinen viikko. :)
Sanottava on, että alkaa se tuntua, että joka päivä duunaa sen kymmenisen tuntia.. no jååjåå, ei ehkä ihan joka päivä, mutta sinne päin. Nuo harjoitteet kun on aika henkisesti raskahita.
Silti olen ajatellut, että hinmputti, pitikö sitä tosissaan hakea vain Kajaaniin kouluun.. jos sitä vaikka pääsisi mukaan niihin muihinkin projekteihin.
Jokaisen uuden harjoituksen myötä löytää ihminen itsessään joitakin uusia juttuja, että sitä samalla nolottaa ja on innoissaan. Hjämmentävää, eikö?
Viime viikolla oli tosiaan eka kerta kun ei sitten millään olisi jaksanut innostua mistään teatteroinnista, ei sen puoleen töistäkään. (sen saralla ei tosin ollut eka kerta)Mutta iltaa kohti vanha innostus palasi ja olinkin hyvin energinen vielä aamu kolmelta. Hih.
Niin, mä siis kutsun kaikki projektimme ihmiset mun ja siskoni (Jenna on kans kotona) matalaan kolmioon vanhoihin kunnon ryyppäjäisiin. Ens viikolla varmaan puhutaan tarkemmin ajankohdasta. Nyyttärimeininkillä liikenteeseen. Talo tarjoaa vegenaposteltavaa.(ja jos tuo ommaa ei-vegetatiivista juttuo mukanaan niin ovelta ei käännytetä)
:D
Ja sivumennen sanottakoon, että tulla saa vaikka ei ryyppäesikkään.
(kunhan tulet sellaisena kuin olet)
Kevättä orotellessa.
Seela-Elisa
Sanottava on, että alkaa se tuntua, että joka päivä duunaa sen kymmenisen tuntia.. no jååjåå, ei ehkä ihan joka päivä, mutta sinne päin. Nuo harjoitteet kun on aika henkisesti raskahita.
Silti olen ajatellut, että hinmputti, pitikö sitä tosissaan hakea vain Kajaaniin kouluun.. jos sitä vaikka pääsisi mukaan niihin muihinkin projekteihin.
Jokaisen uuden harjoituksen myötä löytää ihminen itsessään joitakin uusia juttuja, että sitä samalla nolottaa ja on innoissaan. Hjämmentävää, eikö?
Viime viikolla oli tosiaan eka kerta kun ei sitten millään olisi jaksanut innostua mistään teatteroinnista, ei sen puoleen töistäkään. (sen saralla ei tosin ollut eka kerta)Mutta iltaa kohti vanha innostus palasi ja olinkin hyvin energinen vielä aamu kolmelta. Hih.
Niin, mä siis kutsun kaikki projektimme ihmiset mun ja siskoni (Jenna on kans kotona) matalaan kolmioon vanhoihin kunnon ryyppäjäisiin. Ens viikolla varmaan puhutaan tarkemmin ajankohdasta. Nyyttärimeininkillä liikenteeseen. Talo tarjoaa vegenaposteltavaa.(ja jos tuo ommaa ei-vegetatiivista juttuo mukanaan niin ovelta ei käännytetä)
:D
Ja sivumennen sanottakoon, että tulla saa vaikka ei ryyppäesikkään.
(kunhan tulet sellaisena kuin olet)
Kevättä orotellessa.
Seela-Elisa
perjantai 16. helmikuuta 2007
päivän mietelause
Naiset on ehkä luotu enkeleiksi maan päälle, mutta heillä on ikävä tapa väkisin raahata miehiä teatteriin.
torstai 15. helmikuuta 2007
keskiviikko 14. helmikuuta 2007
on muiden kanssa jaettuja aikoja
"On muiden kanssa jaettuja aikoja. Niissä on kaikissa hyvä ja huono kautensa, mutta myös loppunsa. On inhottavaa ja kivulloista todeta, että ajat täyttyvät ja ajanjaksot päättyvät, että ihmiset ympärillä vaihtuvat, ettei ole mitään kokonaista, mihin pyrkiessä toteutuisin. Kapinoin tätä realiteettia vastaan, vaikka se on turhaa.
Hyville ajoille on yhteistä tunne että toimii "oikein", tekee asioita jotka tuntee sopiviksi itselleen ja jotka siis sopivat joillekin muillekin. Silloin on tasapainossa itsensä kanssa. Enempää ei kai voi saada. Onnikin on mahdollista, onnistuminen, täyttymys. Olen kokenut voimakkaasti, että se onni mitä olen saanut ei johdu minusta. En voi sitä päättää. Se on ihmettä. Rakastettu on ihme, taiteellinen synteesikin on ihme. Ne ovat jumalallista alkuperää enkä voi sitä hankkia. Ehkä voin hankkia kyvyn ottaa onnea vastaan, en muuta. Onni vain pannaan elettäväkseni niin kuin suru tai kuolemakin, ja se on myös yhtä kovaa, vaativaa.
Elämässä ei voi epäonnistua, ellei halua epäonnistua. Epäonnistuja tarvitsee osansa. Se voi olla pelkuruutta, kostoa, provokaatiota, kestovihaa itseä kohtaan. Ihminen saa periaatteessa sen minkä tahtoo, vähän eri lailla todennäköisesti kuin on kuvitellut, mutta saa. Alistua yhteiskunnan tasapäistäviin ja sopeuttaviin vaikutuksiin, elää kahleissa, uhrina, voi olla haluttu osa, harkittu valintakin.
Niin teatteria tehdessä kuin elämässä yleensäkin on oltava lähellä omia rajojaan. Niiden rajojen ahtautta on katsottava silmästä silmään. Jos ottaa uhrin roolin, rajat ovat aina kaukana, kuvitelmissa."
Hyville ajoille on yhteistä tunne että toimii "oikein", tekee asioita jotka tuntee sopiviksi itselleen ja jotka siis sopivat joillekin muillekin. Silloin on tasapainossa itsensä kanssa. Enempää ei kai voi saada. Onnikin on mahdollista, onnistuminen, täyttymys. Olen kokenut voimakkaasti, että se onni mitä olen saanut ei johdu minusta. En voi sitä päättää. Se on ihmettä. Rakastettu on ihme, taiteellinen synteesikin on ihme. Ne ovat jumalallista alkuperää enkä voi sitä hankkia. Ehkä voin hankkia kyvyn ottaa onnea vastaan, en muuta. Onni vain pannaan elettäväkseni niin kuin suru tai kuolemakin, ja se on myös yhtä kovaa, vaativaa.
Elämässä ei voi epäonnistua, ellei halua epäonnistua. Epäonnistuja tarvitsee osansa. Se voi olla pelkuruutta, kostoa, provokaatiota, kestovihaa itseä kohtaan. Ihminen saa periaatteessa sen minkä tahtoo, vähän eri lailla todennäköisesti kuin on kuvitellut, mutta saa. Alistua yhteiskunnan tasapäistäviin ja sopeuttaviin vaikutuksiin, elää kahleissa, uhrina, voi olla haluttu osa, harkittu valintakin.
Niin teatteria tehdessä kuin elämässä yleensäkin on oltava lähellä omia rajojaan. Niiden rajojen ahtautta on katsottava silmästä silmään. Jos ottaa uhrin roolin, rajat ovat aina kaukana, kuvitelmissa."
tiistai 13. helmikuuta 2007
minä täällä vain kokeilen..
Niin,eli kokeilen osaamistani, että jos joskus haluan ja on aikaa kirjoittaa, niin tiedän että voin sen tehdä. Nyt on kiire, enkä ehdi pitkiä löpistä. Mutta minut tuo yö sai suurten mietteiden äärelle ja myös suuren surun ja suuren onnen. Tunteita siis laidasta laitaan, niin että pientä käy ahdistamaan. Menetys pelottaa. Niin lyhyt on tämä yhteinen taival. Ja silti olen niin onnellinen, että saan edes pienen raapaisun teistä ja että saan olla mukana tässä jutussa. Voisin sanoa niin monta asiaa, mutta täytyy kiitää. -niina
maanantai 12. helmikuuta 2007
kiitosblues
yö män, ja kipakkaan tahtiin. jälkikäteen mieli mietti, olisiko voinut aloittaa aiemmin, keskittyä vain tutustumishommailuun ja niin poispäin. niin se toimii, se mieli, korjailee jälkeenpäin ja muokkailee jo mennyttä, haikailee, työstää ja hilluu jo tapahtunutta. oli kyllä kivaa ja rentoa, ja samaan aikaan jotenkin miellyttävän arkista. tuntui siltä että tällaistahan tämä on harva se ilta täällä, oleilua ja ryhmäilyä ja taiteilua, että yön liittäminen siihen oli jotenkin itsestään selvää, luonnollinen jatke. ehkä etukäteen odotteli siis jotenkin muuta, en kyllä osaa sanoa mitä, spesiaali-illan tuntua, jännitystä, outoja tapahtumia tai jotakin.
ja kuitenkin - ryhmäilyn ja tutustumisleikkeilyn eli kerhoilun toiveissa pitäisi varmaan istua iltaa tai aamua kokonaan treenien ulkopuolella. juoda viinaa tai mennä sinne pulkkamäkeen. harjoituksissa tekee enemmän mieli harjoitella ja tuumailla teosta itseään uusiin ulottuvuuksiin. kutsukaamme toisiamme siis kylään, mäkiin ja muihin maailmoihimme treenirientojen ohessa!
joskus sunnuntain korvilla murehdin - tähän liittyen ja sitten kai laajemminkin omaan elämänpiiriini liittyen - yhteisömme väliaikaisuutta. jotenkin sellainen työskentely ja ihmisten kanssa oleilu, joka on väistämättä lyhytjänteistä, ohimenevää ja hetkellistä, tuntuu nyt kauhean surulliselta. joku reunaehto se tuntuu täällä aina olevan, näissä ympyröissä, ja suuresta vaihtuvuudesta on kai tiettyä hyötyäkin. silti tuonne tulevaan tulee heitettyä alinomaan haaveita omasta ryhmästä, pitkäjänteisemmästä työstä, sitoutumisesta jollain ihan toisella tasolla kuin tässä ja nyt. pitäisi varmaan osata nauttia tästä ajasta nyt kun sitä on vielä pari kolme kuukautta (!) jäljellä, mutta kiinnittymistä siinä ei oikein tapahdu, tai ehdi tapahtua. (tai tapahtuu, juuri sen verran, että syntyy tämä suru.) siksikin sen fokuksen pitää mielellään taiteessa, tässä esityksessä, sen äärellä, keskittyy hiomaan sitä timanttia.
noh, tämmöisiä melko hajanaisia mietteitä tälle illalla. huomenna sukelletaan eläinten teatteri-ideaalia kohti ja keskiviikkona tehdään kakkosnäytöksen henk.koht.ideaaleja seuraava osio, jonka pohjat kirjoitin tänään.
eino
ja kuitenkin - ryhmäilyn ja tutustumisleikkeilyn eli kerhoilun toiveissa pitäisi varmaan istua iltaa tai aamua kokonaan treenien ulkopuolella. juoda viinaa tai mennä sinne pulkkamäkeen. harjoituksissa tekee enemmän mieli harjoitella ja tuumailla teosta itseään uusiin ulottuvuuksiin. kutsukaamme toisiamme siis kylään, mäkiin ja muihin maailmoihimme treenirientojen ohessa!
joskus sunnuntain korvilla murehdin - tähän liittyen ja sitten kai laajemminkin omaan elämänpiiriini liittyen - yhteisömme väliaikaisuutta. jotenkin sellainen työskentely ja ihmisten kanssa oleilu, joka on väistämättä lyhytjänteistä, ohimenevää ja hetkellistä, tuntuu nyt kauhean surulliselta. joku reunaehto se tuntuu täällä aina olevan, näissä ympyröissä, ja suuresta vaihtuvuudesta on kai tiettyä hyötyäkin. silti tuonne tulevaan tulee heitettyä alinomaan haaveita omasta ryhmästä, pitkäjänteisemmästä työstä, sitoutumisesta jollain ihan toisella tasolla kuin tässä ja nyt. pitäisi varmaan osata nauttia tästä ajasta nyt kun sitä on vielä pari kolme kuukautta (!) jäljellä, mutta kiinnittymistä siinä ei oikein tapahdu, tai ehdi tapahtua. (tai tapahtuu, juuri sen verran, että syntyy tämä suru.) siksikin sen fokuksen pitää mielellään taiteessa, tässä esityksessä, sen äärellä, keskittyy hiomaan sitä timanttia.
noh, tämmöisiä melko hajanaisia mietteitä tälle illalla. huomenna sukelletaan eläinten teatteri-ideaalia kohti ja keskiviikkona tehdään kakkosnäytöksen henk.koht.ideaaleja seuraava osio, jonka pohjat kirjoitin tänään.
eino
perjantai 9. helmikuuta 2007
viikon pulkat
Jälleen yksi viikko takana, tai miltei, huomisyöllistä silaustaan vailla. Alkuviikosta tietänemme, lähdetäänkö yön mittaista näkyä seuraamaan tappiin asti vai tyydytäänkö kestollisesti pienempään kakkuun.
Mitä tapahtui? Menimme ensimmäisen kerran jonkinlaisen kokonaisuuden (1. näytös) läpi siinä mittakaavassa kuin se oli mahdollista. Kohkaten ja montaa osiota vielä epäillen, mutta menimme. Harjoittelimme eteenpäin uhkakuvaosioita ja toisen väliajan keksintöjä. Pystytimme ensimmäisen teltan ja työstimme varsin hämmentävin seurauksin Pimeyttä.
40-45% tekstistä valmiina, ja sekin osa puolivillaisesti harjoiteltuna. Parin viikon päästä tulemme harjoituskauden puoliväliin. Jännittää, tietysti, mutta jotenkin niin sen pitää ollakin. Paljon kasautuu viimeisillä viikoille joka tapauksessa.
Ryhmä on hitsautunut päivä päivältä tiiviimmäksi ja rohkeutta vaativien tehtävien suhteen alkaa olla enemmän. Aihe ja sen käsittely on henkilökohtaistunut - olemme peräänkuuluttaneet yksilöllistä kosketuspintaa ja niistä on työstetty suoraan kohtauksiakin, kuten Johannan vastaanpanematon teksti joka päättää ensimmäisen näytöksen ja Eliaksen kosketussoolo.
Suunnat tuntuvat oikeilta, tärkeiltä, samaan aikaan vanhaa syventäviltä ja uuteen kurkottavilta. Jokainen uusi kohtaus kertoo myös jonkin kehittymisestä; ideat ovat parempia kuin alussa mietityt, ajatukset perustellumpia ja selkeämpiä. Esitys saa kerroksellisuutta ja tuntuu päivä päivältä myös moniäänisemmältä.
Ensi viikolla hinkataan Eläinten teatteri-ideaalia ja työstetään kakkosnäytökseen uutta materiaalia.
Sitä ennen kuitenkin Yö.
eino
Mitä tapahtui? Menimme ensimmäisen kerran jonkinlaisen kokonaisuuden (1. näytös) läpi siinä mittakaavassa kuin se oli mahdollista. Kohkaten ja montaa osiota vielä epäillen, mutta menimme. Harjoittelimme eteenpäin uhkakuvaosioita ja toisen väliajan keksintöjä. Pystytimme ensimmäisen teltan ja työstimme varsin hämmentävin seurauksin Pimeyttä.
40-45% tekstistä valmiina, ja sekin osa puolivillaisesti harjoiteltuna. Parin viikon päästä tulemme harjoituskauden puoliväliin. Jännittää, tietysti, mutta jotenkin niin sen pitää ollakin. Paljon kasautuu viimeisillä viikoille joka tapauksessa.
Ryhmä on hitsautunut päivä päivältä tiiviimmäksi ja rohkeutta vaativien tehtävien suhteen alkaa olla enemmän. Aihe ja sen käsittely on henkilökohtaistunut - olemme peräänkuuluttaneet yksilöllistä kosketuspintaa ja niistä on työstetty suoraan kohtauksiakin, kuten Johannan vastaanpanematon teksti joka päättää ensimmäisen näytöksen ja Eliaksen kosketussoolo.
Suunnat tuntuvat oikeilta, tärkeiltä, samaan aikaan vanhaa syventäviltä ja uuteen kurkottavilta. Jokainen uusi kohtaus kertoo myös jonkin kehittymisestä; ideat ovat parempia kuin alussa mietityt, ajatukset perustellumpia ja selkeämpiä. Esitys saa kerroksellisuutta ja tuntuu päivä päivältä myös moniäänisemmältä.
Ensi viikolla hinkataan Eläinten teatteri-ideaalia ja työstetään kakkosnäytökseen uutta materiaalia.
Sitä ennen kuitenkin Yö.
eino
sunnuntai 4. helmikuuta 2007
sunnuntailta
darlings.
kirjoitelkaa tänne!
olen viettänyt sunnuntaita plarimme ääressä. joitain kohtia on tarkentunut, tullut vietyä eteenpäin. eläinten teatteri-ideaalin kolmas kohtaus on kirjoitettu. mukana ovat myös susi, närhi, pesukarhu ja sammakko. ekaa jaksoa, sitä piirin keskellä tapahtuvaa, on tarkennettu temaattisesti niin, että kaikki pätkät käsittelevät tavalla tai toisella lähestyviä uhkia ja uhkakuvia. seuraavassa osiossa, josta viime treeneissä saimme esimakua, mennään sitten reippahaisesti henkilökohtaisen puolelle ja metsästetään unelmia näyttämölle. se tuntuu tärkeältä semminkin, kun uhkien maailmassa liikkuminen tuntuu niin yltiömustalta. nykyaikaiselta. mutta en tiedä, ei niitä kauhufantasioita voi oikein väistääkään - - jotenkin niihin on päästävä käsiksi, niiden läpi käytävä.
ensi viikko on tiivis. vähän hirvittää ja jännittää, mutta tuntuu tosi hienoltakin.
huomista odotellessa,
eino
kirjoitelkaa tänne!
olen viettänyt sunnuntaita plarimme ääressä. joitain kohtia on tarkentunut, tullut vietyä eteenpäin. eläinten teatteri-ideaalin kolmas kohtaus on kirjoitettu. mukana ovat myös susi, närhi, pesukarhu ja sammakko. ekaa jaksoa, sitä piirin keskellä tapahtuvaa, on tarkennettu temaattisesti niin, että kaikki pätkät käsittelevät tavalla tai toisella lähestyviä uhkia ja uhkakuvia. seuraavassa osiossa, josta viime treeneissä saimme esimakua, mennään sitten reippahaisesti henkilökohtaisen puolelle ja metsästetään unelmia näyttämölle. se tuntuu tärkeältä semminkin, kun uhkien maailmassa liikkuminen tuntuu niin yltiömustalta. nykyaikaiselta. mutta en tiedä, ei niitä kauhufantasioita voi oikein väistääkään - - jotenkin niihin on päästävä käsiksi, niiden läpi käytävä.
ensi viikko on tiivis. vähän hirvittää ja jännittää, mutta tuntuu tosi hienoltakin.
huomista odotellessa,
eino
torstai 1. helmikuuta 2007
Miten elämän säilyttämisen puolesta voi puhua?
Tämmöinen pieni, suorastaan höyhenenkevyt kysymys pyörii päässäni tänään. Kurkotamme aiheellamme niin kauas, ja elämme niin katastrofintäyteisten ennustusten aikaa, että kaikki tuntuu kiteytyvän tuohon kysymykseen. Niin, ja tietenkin siihen, miten elämän säilymisen puolesta voi puhua teatterin keinoin, tuoreesti ja kiinnostavasti.
Olen iloinen että esityksemme etenee. Harjoituksissa asiat liikkuvat kovin haperolla tahdilla muotoihinsa, mutta vauhti ei nyt tunnu tärkeältä, tärkeimmältä. Vaan harjoittelemisen ja kirjoittamisen ilo. Tämä esitys tekee minulle hyvää ja nautin kohtaamistamme risteyksistä. Jollain tapaa koen olevani myös nöyrimmilläni tämän esityksen edessä. Oman pienuutensa ja tomuisuutensa tajuaa konkreettisemmin kuin hyvään toviin. Ja silti, tästä tilasta käsin pystyy vaikuttamaan asioihin, hapuilemaan kiinnostavia vesiä kohti, iloitsemaan porukan tekemisestä sketseistä vaateliampiin tehtäviin.
Eilen tajusin tosiaan etten tunne ryhmääni juuri lainkaan paremmin kuin joulukuun ensimmäisten harjoitusten jälkeen, siis henkilökohtaisella tavalla. Ne ovat sellaisia tiedon murusia lähinnä, että ahaa, sinä käyt ratsastamassa neljä kertaa viikossa ja sinulla on vaikeaa koulussa. Jotain suurempaa yhteyttä sitä kai janoaa, kohtaamisen tasoa, ja yrittää antaa aikaa myös sen tapahtumiselle. Vielä nöyrempi asenne harjoittelun suhteen tekisi varmaan eetvarttia tämän suhteen - että pystyisi aidosti luopumaan tehokkuuden, etenemisen, kehityksen vaatimuksista ja keskittymään siihen, mitä välillämme ja materiaalimme äärellä todella tapahtuu nyt.
Rakkautta, valoa, voimia!
eino
Olen iloinen että esityksemme etenee. Harjoituksissa asiat liikkuvat kovin haperolla tahdilla muotoihinsa, mutta vauhti ei nyt tunnu tärkeältä, tärkeimmältä. Vaan harjoittelemisen ja kirjoittamisen ilo. Tämä esitys tekee minulle hyvää ja nautin kohtaamistamme risteyksistä. Jollain tapaa koen olevani myös nöyrimmilläni tämän esityksen edessä. Oman pienuutensa ja tomuisuutensa tajuaa konkreettisemmin kuin hyvään toviin. Ja silti, tästä tilasta käsin pystyy vaikuttamaan asioihin, hapuilemaan kiinnostavia vesiä kohti, iloitsemaan porukan tekemisestä sketseistä vaateliampiin tehtäviin.
Eilen tajusin tosiaan etten tunne ryhmääni juuri lainkaan paremmin kuin joulukuun ensimmäisten harjoitusten jälkeen, siis henkilökohtaisella tavalla. Ne ovat sellaisia tiedon murusia lähinnä, että ahaa, sinä käyt ratsastamassa neljä kertaa viikossa ja sinulla on vaikeaa koulussa. Jotain suurempaa yhteyttä sitä kai janoaa, kohtaamisen tasoa, ja yrittää antaa aikaa myös sen tapahtumiselle. Vielä nöyrempi asenne harjoittelun suhteen tekisi varmaan eetvarttia tämän suhteen - että pystyisi aidosti luopumaan tehokkuuden, etenemisen, kehityksen vaatimuksista ja keskittymään siihen, mitä välillämme ja materiaalimme äärellä todella tapahtuu nyt.
Rakkautta, valoa, voimia!
eino
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)