Seinän edessä kritiikki

Kainuun Sanomat 8.12.2007

Turvallisesti kohti tuntematonta


Seinän edessä. Kajaanin harrastajateatteri. Ensi-ilta Generaattorin näyttämöllä 4.12. Suunnittelu ja ohjaus: Atro Kahiluoto ja Eino Saari. Esiintyjät: Juho Hannikainen, Samppa Heikkinen, Juha Kangasmäki, Karoliina Kangasniemi, Maiju Karhu, Saara Karjalainen, Elias Keränen, Karoliina Kuvaja, Anton Krylov, Jaani Leinonen, Pekka Moilanen, Anttiesko Ronkainen, Sami Sainio. Lavastus: Soile Savela. Sävellys: Juho Hannikainen ja Sami Juutinen. Puvustus: Johanna Meriläinen ja Soile Savela.

Jos esityksen jättämää vaikutusta haluaisi kuvata parilla sanalla, täsmällisin ilmaus olisi hyvä olo.

Lempeästi esiintyjät ottavat vastaan yleisönsä, joka valuu tunnelmalliseen tilaan kiireen ja velvollisuuksien maailman keskeltä. Näyttämöltä huokuva rauha tarttuu, musiikki tyynnyttelee pois kireyden ja ahdistuksen.

Vaikutus on ällistyttävä. Kukaan ei vaadi mitään. Lepäät ja odotat, antaudut esitykselle, joka on alkamassa.

Seinän edessä -nimi ei aivan tee oikeutta esitykselle, sillä sanoihin liittyvä mielleyhtymä on negatiivinen. Vaikka esityksen kokijat - niin näyttämöllä kuin katsomossa - kulkevat yhdessä kohti tuntematonta ja kohtaavat konkreettisesti mustan, eteen nousevan seinän, seinä on enemmän mahdollisuus kuin este.

Kajaanin harrastajateatteri on edennyt neliosaisessa Teatteri 2100 -sarjassaan, joka tutkii taiteenalan mahdollisuuksia ja haasteita, kolmanteen osaan. Atro Kahiluodon ja Eino Saaren suunnittelema ja ohjaama esitys on kiinnostava kurotus kohti näkymätöntä.

Perinteisessä mielessä esitys ei ole näytelmä. Se on jäsenneltyä puhetta, liikettä, musiikkia, kuvaa. Esiintyjät muodostavat moniraajaisen, energisen olion, jolla on yhteisesti sykkivä pulssi.

Esityksen seuraaminen ei edes ole vaikeaa, sillä ryhmä antaa alussa avaimen. Esiintyjät ovat luolatutkijoita.

Luola on erinomainen vertauskuva. Se tarjoaa suojan, turvan, mutta se on myös pelottava ja tuntematon. Luolassa voi olla tutkimattomia käytäviä, joihin voi eksyä. Luolasto kysyy kokijaltaan rohkeutta, mutta se palkitsee löytöretkeilijän avaamalla hänen eteensä ennen kokemattomia reittejä.

Luolan käsite on riittävän väljä, joten kukin katsoja rakentaa omat kuvansa omasta taustastaan ja kokemuksestaan käsin.

Esiintyjät rohkaisevat toisiaan ja meitä katsojia. Saamme jopa konkreettisia siemeniä, joista voimme kasvattaa omia luolastoja.

Musiikista päävastuun kantava Juho Hannikainen osoittautuu varsinaiseksi velhoksi. Yhdessä Sami Juutisen kanssa hän luo esitykselle äänimaailman, joka kuljettaa näyttämökertomusta, ei anna sen jumittua paikoilleen. Kuorot, jotka toistavat yhtä lausetta kuin mantraa, ovat tehokkaita.

Anton Krylov on rakentanut ikonostaasin, kuvaseinän, vanhoista valokuvista. Venäjältä muuttanut nuori mies kertoo oman tarinansa ja miettii, mitä hänen elämässään muuttuisi, jos hän löytäisi isänsä.

Seinän edessä on hyvällä tavalla naiivi esitys, täynnä lapsekasta ihmettelyä ja uskallusta.

Katsojien kanssa jaetut paperilaput, viestit, ovat tuttuja Eino Saaren aiemmista ohjauksista, mutta ne purevat yhä. Saan yhdeltä esiintyjältä, Karoliina Kuvajalta, ruutupaperista repäistyn lapun, jolle hän kirjoittaa esityksessä: "Huomenna sinulle paistaa aurinko."

Iloani ei vähennä se, että tiedän kaikkien muidenkin saaneen hyviä ennustuksia.

Sinikka Viirret