tällaisesta esityksestä haaveilen nyt

jostain nämä aina tulevat.. edellisen esityksen aikaansaannoksista, omista mielentiloista, toisista ihmisistä, teoksista joita on tehty nyt täällä ja muualla..

taso 1:

"haluan tehdä esityksiä joiden takana voin seistä, proggiksia jotka ovat minulle ja muille merkityksellisiä"

kuinka monesti olemmekaan kuulleet tämän lauseen. siis: sen sijaan (sen ohessa) että epäuskon ja uskon kanssa käytävä kamppailu alkaisi jossain prosessin loppupuolella ja jatkuisi hamaan asti, voisiko tämän ottaa esityksen aiheeksi? siis merkityksen, merkityksellisyyden rakentumisen. sen, mikä tekee taiteestamme (elämästämme) merkittävää, mistä merkityksen tunne syntyy?

taso 2:

"pitäisi elää kuin viimeistä päivää"

entä jos ottaisi olosuhteeksi sen, että kuolemme pian? emme "huomenna", vaan esimerkiksi parin kuukauden päästä. mitä tietoisuus siitä, ettemme elää kauaa, että tämä esitys jää "viimeiseksemme" aiheuttaisi esitykselle? sille, miten kohtelemme toisiamme näyttämöllä ja sen ulkopuolelle? synnyttäisikö tämä muutakin kuin patetiaa, suuria sanoja ja jaakobinpainia kohtalonkysymysten kanssa?

taso 3:

"aina on jotakin, joka jää sanomatta"

miten tähän pääsisi käsiksi? mitä on se, mikä jää sanomatta? siis minun ja sinun välillä? ilman muureja, tunnelukkoja, sen kummempia esteitäkin - mistä emme toisillemme puhu, ja miksi? mitä tapahtuisi, jos tämä puhumaton aines tuotaisiin näyttämölle? kuinka suora teatterissa (elämässä) voi olla?

taso 4:

minun aiheeni on kysyä, kuinka lähelle toista ihmistä voi päästä

ainakin yksi sellainen. tärkeä sellainen. tätä voisi mitata tarkemmin, paremmilla mikroskoopeilla. en puhu nyt hipluttelusta tai muusta kosketteluorientoituneesta lempeilystä, vaan ehkä juuri suoruudesta.

taso 5:

"mene näyttämölle, avaa itsesi, jatka avaamista hamaan asti äläkä ratkaise mitään"

kuinka pitkään näyttämöllä voi olla tilassa, jossa mitä tahansa voi tapahtua minä tahansa hetkenä? kuinka pitkään pystymme sietämään olotilaa, jossa sekunnissa ehtii tapahtua useita maanjäristyksiä? onko tässä läsnäolon tutkimuksessa vielä jokin reitti, polku, joka on kokonaan tutkimaton (ainakin täällä)?

taso 6:

särkymisiä

esineitä, ihmisiä, tiloja

taso 7, joka kiertyy erityisesti tasoon yksi

sen sijaan, että tekisimme esityksen / esityksiä tänne, tekisimme esityksen, joka vietäisiin "kaikkiin" niihin paikkoihin, joista ei kukaan käy koskaan katsomassa esityksiämme. siis: kasarmille, vanhainkoteihin, syrjäseudun kouluihin, firmojen pikkujouluihin, huumekuntoutuskeskuksiin, vankiloihin jne.

*

hmm. miten tämä liittyy tähän esityssarjaan? ei ehkä mitenkään.

mutta ehkä ensi syksynä siis jotakin tällaista. ehkä ehkä ehkä.

varastakaa nämä ideat, jos niissä on jotain.

eino