maanantai 15. lokakuuta 2007

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

lauantai 13. lokakuuta 2007

perjantai 12. lokakuuta 2007

Aunelta, Parousiasta, hyvin epävarmasti vielä..

parousia. taivaan ja maan hääjuhla. se on yksi tapa kertoa mitä parousia tarkoittaa (sen lisäks että se on myös jumalan toinen tuleminen...) voi kun tietäsinkin lisää. juhlat ne varmaan sitten on. laulamista ja tanssimista ja maailmansalkoa ja valkoista ja afrikkaa. miten toivottaa toinen tervetulleeksi. viimestään sitten kerron lisää kun tuun pitään niitä pääsykokeita.
naurua ja rinkiä mietin myös. esityksen rajojen liudentumista ja liudentamista todellisuuteen. perusjuttuja toisin sanoen. luuppeja. sekä liikkeessä että äänessä. ja tämmösiä laulunsanoja:

1)
minä menen minne menen
minä menen
minne menet
minä menen minne menen minä
menen

2)
kukaan ei voi tietää siitä mitään
kukaan ei voi sanoa siitä mitään
sen takia sen nimi on
minä tulen

3)
unikko nukkuu
sammal on vihreää
tänne jää

meren takana kaikki jo aivan eri maata

aune

väitteettä

Lemmityssä lähdettiin teatteritaiteen tulevaisuudesta, Torakat kiertyi maailmanlopun kuvitelmien ympärille ja päätösosa Parousiasta tiedämme sen verran, että lähtökohtana ovat juhlat. Siinä välissä, kolmososan tiimoilla, aiheeksi on povailtu ja hahmoteltu ennustamista, tulevaisuuteen katsomisen aktia. Havaitsin, oivalsin tässä menneenä päivänä, että vaikeaksi sen tekee mm. se seikka, ettei ennustamiseen sisälly vielä mitään väitettä, mesitsiä, teesiä tai antiteesiä maailmasta. Se on tulevaisuuteen katsomisen harjoittelemista.

Olemme aloittaneet mustasta seinästä, löytäneet siitä luolaston, jossa nyt suoritamme kaivauksia. Ei tarvitse olla oraakkeli ounastellakseen, että luolaston päässä avautuu jonkinlainen aukeama, näkymä, horisontti tulevaisuuteen. Ja tietenkin musta seinä on myös kuolema, ja ne luolat matkoja omaan itseemme, omia luoliamme, meidän itsemme näkemistä luolina, luolastoina.

En muista että mikään tekemistäni prosesseista olisi edennyt niin, että minulla olisi jokin väite, jonka haluaisin näyttämöllistää - siis jokin selkeä, mainoslauseeksi kelpaava ajatus maailmasta. Mutta verbaalisempia, kielellisempiä kuvia on kyllä ollut. Nyt näyttämöllä häärii sekalainen seurakunta ihmiskehoja kurottelemassa erilaisissa luolastoissa, penkomassa niiden salaisuuksia esille, etsimässä, etsimässä, etsimässä... Työstämässä mahdotonta.

Uumoilen, että ennustamisen, kuoleman, tulevaisuuden ohessa (kuten myös luolien ja seinän ohessa) meille hahmottuu vielä jokin uusi teema tähän juttuun. Jokin uusi jalka, kolmas tai neljäs, jotta huojuva tuoli alkaisi seisoa tukevasti maan kamaralla. Eilen treeneissä puhuttiin syntymästä, jälleensyntymästä, uudelleen syntymästäkin. Kohtu on myös luola. Syntymä voisi olla yksi reitti hahmottaa tätä maastoa.

Nastaa on ollut, ja minäkin voisin harjoitella enemmän.

Juuri nyt ei muuta. Juhlien kautta maanantaihin!

eino

Kuuran kaunis perjantaiaamu

Taas yksi harjoitusviikko takana. Tuntuu, että harjoituksia on hirveän vähän ja ensi-iltaan on vain hetki aikaa. Voisin harjoitella enemmänkin! Noh, niin minä, joka ei käy koulua eikä nyt varsinaisia töitäkään tee, kyllähän minulla riittää aikaa ja jaksua.

Minusta ei tunnu, että me oltaisiin jo tehty esitysmateriaaleja vaan että kaikki tehty olisi vain pohjustavaa harjoitetta varsinaiselle esitykselle. Mikä on vähän hassua, sillä eiköhän tässä vaiheessa ole jo edes hiukka esitystä koossa (ja tässä aikataulussa). Tämä ehkä pohjautuu Paska näytelmän aikoihin ja kahdeksan kuukauden harjoitusaikaan. Silloin varsinkin alussa kokeiltiin ja demoiltiin ja tutkittiin ja suurin osahan teoista painui heti unohduksiin. Mutta nyt on eri. En taida käsittää sitä, että meillä tosiaan on vain yhdeksän viikkoa harjoitusaikaa.

Mutta harjoituksissa on ollut kivaa. Kaikki on uutta ja mielenkiintoista. Ja varsinkin on mielenkiintoista, että mitähän tästä syntyy. Innolla odotan jokaista harjoitusiltaa ja harjoitetta, että mihin suuntaan se juttua vie.

Vietin eilen omat pienetsuuret juhlat, sillä leikkauksesta oli kulunut tasan kuusi viikkoa. Nyt pyörittelen varpaitani autuaan onnellisena ilman mitään ahdistavaa saranakenkää jalassa. Kohta minäkin paranen ja pääsen hyppimään seinille ja tanssimaan omaa nyrkkiäni auki. Jee!

Nyt kohti harjoituksetonta viikonloppua ja juhlia.

Vamma-Karo

torstai 11. lokakuuta 2007

tiistai 9. lokakuuta 2007

Aunen pääsykokeet

pidetään pe 16.11. illalla klo 18. Valinnat tehdään heti ja ryhmällä on kahdet treenit 17.-18.11., jonka jälkeen seuraavat treenit ovat 2.1.2008 ja ensi-ilta näillä näkymin 14.2.2008.

Jutun työnimi on muuten Parousia - taivaan ja maan hääjuhla (!).

eino

maanantai 8. lokakuuta 2007

Seinäilyä.

Mä uskon, että se on varmasti hyvän näköstä kun juostaan siihen seinään, mutta se ei tunnu hyvältä! Joku armahdus meitä parkoja harrastajiakin kohtaan. : )

Ryömiminen on kyl hauskaa.

Tänään oli mulla sen Irlannin vaihdon haastattelu ja se meni ihan puihin, joten mitä todennäköisesti en pääse sinne, mikä tarkottaa sitä, että tulen hakemaan sitten siihen neljänteenkin osaan, tietenkin edellyttäen, että selviän elossa tästä kolmososasta.

Porukka on minusta ollut mukavata. Ei yhtään semmosta energianyrppäilijää. xD
(mitä hittoa sekin sitten tarkottaa)
Ehkä sekin tietenniin vaikuttaa, että ei ole kuin kaks ihmistä joita ei yhtään tunne, muitten kanssa on ainahin jutellu joskus.

Tässä on aika paljon samoja juttuja ollu kuin Lemmityn harkoissa, mikä tekee semmosen mukavan jatkuvuuden tunteen, mut silti on selkeesti ihan eri jutusta kyse.
Olen hyvin avoimella ja odottavalla mielellä, että mitä nuo ohjaajanretkut vielä keksiipi.

Huomiseen pänikät!

Seelis (ruhjeita hoitaen)

p.s. mistä voi tietää onko Eliaksella vesikauhua?
sama

Heureka!

Entä jos tähän juttuun ei tulis muuta musaa kuin tämä:

http://www.mikseri.net/artists/hadakorral.99701.php

Olen ylpeä itsestäni.

-Juho

Kuuden ekan päivän aikana treenattua

Tanssit

-seinäänjuoksut musiikilla
-variaatiot: paiskautumiset alas maahan seinästä, huudolla seinää päin
-nyrkkitanssi
-nyrkkitanssi pareittain tai ryhmissä
-tanssi oman mustan seinän (esineen) kanssa
-vaakamambo hyvän ja huonon tulevaisuuden välillä
-tanssi valokeilassa (keskitysleirimielikuva)

Tulevaisuuteen katsomisen, ennustamisen aktit

-katsoa toisen tulevaisuuteen
-esitellä itsensä oman tulevaisuutensa kautta
-runoiltu paikkoja, jonne läheinen pääsee kuoleman jälkeen
-katsoa toista, nähdä hänessä luola (luolan suuaukosta alkaminen)
-katsoa yhteisöä (katsojia), nähdä edessään luola
-mielikuvatreeni: oma luola (+ äänenhaku luolasta)

Esineistö

-jokaisella 2 esinettä, joista toinen kertoo hyvästä, toinen huonosta tulevaisuudesta
-jokaisella henkilökohtainen musta seinä –esine
-jokaisella antenni, jolla voi ottaa vastaan heikkoja signaaleja
-jokaisella äärimmäisen herkän tulevaisuuskojeen prototyyppi, alkukehitelmä

Luolasto

-kävelyt neljässä eri tasossa, neljässä eri luolassa
-pelastuskävelyt: viedään toinen turvaan (etsijä ja eksynyt)
-liikutaan yhdessä köyden varassa, kuilu tai pudotus yllättää, oltava valppaana
-köydenveto
-mielikuvaharjoitteet: omat luolat

Kojeet

-tulevaisuuskoje rakenteilla

Musiikki

-biisipohja tanssiin Mustan seinän edessä
-biisipohja luolastokävelyyn
-yhteishuuto / huutokylpy / tervetuliaishuuto

Muuta

-yritetty saada aikaan täydellinen pimeys
-kirjoitettu ennustuksia esitykseksi kolmen harjoituksen jälkeen
-luettu pätkiä aikamatkailusta, heikoista signaaleista, Tacituksesta ja Dantesta
-etsitty kaupungilla merkkejä tulevaisuudesta ja tuotu havainnot harjoituksiin
-pyydetty esiintyjiä miettimään jokin asia, joka on ennustettu itselle (purkamaton)
-Karo merkannut valituista draamoista ennustusklassikot tulevaa varten
-lämmittelyt: venytelty, hypitty syliin, haettu yhteistä rytmiä, tanssittu, pyöritelty jäseniä, painittu...

unohdinko jotain?

eino

perjantai 5. lokakuuta 2007

Frenologia




Frenologia on näennäistiedeoppi(myös the rootsin loistoalbumi), jonka mukaan ihmisen persoonallisuus voidaan nähdä kallon muodoista ("kuhmuista"). Frenologia todettiin puoskaroinniksi 1900-luvun alkupuolella.

Frenologian kehitti saksalainen psykologi Franz Joseph Gall noin vuonna 1800. Hän arvioi mm. "mulkosilmäisten" opiskelijoiden menestyneen opinnoissa muita paremmin. Tästä hän päätteli silmien takaisten aivojen osien pullistaneen päätä.

Oppi muodostui melkoisen suosituksi 1800-luvulla, tosin jo antiikin Kreikassa yritettiin tulkita persoonallisuutta pään muodoista. Aikanaan frenologia oli jopa arvostettu akateeminen tiede, minkä aseman se on menettänyt. Frenologiasta löytyy kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä esimerkiksi nykyaikaiseen aivotutkimukseen: myös siinä tietyillä aivoalueilla ajatellaan olevan erityisiä toimintoja ja vaikutuksia.

Ihmisen persoonallisuuden piirteet liitetään frenologiassa tiettyihin aivoalueisiin: Mitä suurempi aivoalue on, sitä merkittävämpi tämän alueen edustama piirre on ihmisen persoonallisuudessa. Aivoalueen suuruus taas heijastuu kallon pintaan, jonka muodoista persoonallisuutta pystytään analysoimaan.

tämän tietoiskun tarjosi : http://fi.wikipedia.org/wiki/Frenologia(The rootsin albumi oli "omaa" tietoa.)

kojeita ja signaaleja





TPR 07

Taitaa olla taas spämmäyksen aika.

Eli neljännet vuosittaiset TALONPOJAN RALLIT
Kajaanissa Raatosuon puistossa 6.10.07!!!!

Lajit alkaen klo 15 (saas nähä), kaikki skarppina paikalla.
Osallistuminen vaatii sopivan pukeutumisen, katsomaan saa tulla vaikka
alasti.

Kaikki paikalle sankoin joukoin!!!

ps. jos haluaa fiilistellä jännäreissään, tai on vaikka missannut
aiemmat vuodet, turvautukaa youtubeen josta löytyy vanhat rallikoosteet(04&05);

http://www.youtube.com/watch?v=j49sp_FpQYI
http://www.youtube.com/watch?v=DugU4LmXvkg


terveisin taiteilija juho yli-lonttinen

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

meininkiä keskiviikolta


Eilisen mietelause (toissapäiväisen), sillä näitä on syytä laittaa muistiin?

"Halauksen akti ei ole väkivaltainen, vaikka liha värisee."

-Karoliina Kangasniemen ennustus esityksestämme

tiistai 2. lokakuuta 2007

Tesla

Heippa kaikille. Tuli mieleen tämmöinen homma tässä mietiskellessäni.
Ajatelkaapa maailman kuuluisimpia tiedemiehiä ja heidän mustia seiniään. Yleensä kuuluisat tiedemiehet ovat olleet niitä ihmisiä, jotka ovat pystyneet ennustamaan tulevaisuuden seuraamalla jonkin tiedehaaran kehitystä, olemalla muita ajatuksellisesti reippaasti edellä tai visualisoimalla jotakin täysin sillä hetkellä mahdotonta. Kyse on ehkä hieman siitä suuresta evoluutiosta, missä tuhansista ja tuhansista yksi menee ylemmälle tasolle ja kehitys jatkuu, silti eikö niitä muitakin tarvita? Ne muut tässä tapauksessa ovat kieltäjät,haukkujat,kilpailijat,roviolla polttajat, mutta myös (pienemmässä määrin) uskojat, fanit, kannattajat, kanssa-ajattelijat. Molempia puolia tarvitaan, jotta saadaan siitä valitusta henkilöstä kidutettua kaikki informaatio irti. Ei siitä ole evoluutiolle hyötyä jos se pitää ne van omina tietoinaan ja myhäilee...

Otan tässä tietyn esimerkin. NIKOLA TESLA: Vaihtovirran keksijä, nero joka on vaikuttanut eniten nykyiseen jokapäiväiseen elämäämme. Hän ennusti jo 1900 luvun alussa kuinka sähkö muuttaisi ihmisten elämää ja toisi ennenäkemätöntä hyvinvointia. Tesla kuoli täysin unohdettuna hotellihuoneessa ilman ketään kavereita tai läheisiä. Hänellä oli äärettömän erikoinen kyky visualisoida kaikki keksimänsä laitteet selvinä mielessään, ennen rakentamista.

Teslan pahin kilpailija Thomas Edison oli taas semmoinen kokeilen ja erehdyn mies(2000 tapaa millä hehkulamppu ei toimi ja 1 millä se toimii)Edison oli ajassa, kun taas Tesla oli reippaasti aikaansa edellä(2000 tapaa millä hehkulamppu toimii 50 vuoden päästä)Teslan musta seinä saattoi olla se, että hän oikeasti näki täysin konkreettisesti silmiensä edessä paljon semmoista mitä muut eivät nähneet. Se sai hänet eristäytymään muista. Hänellä ei koskaan ollut vaimoa,tyttöystäviä tai oikeita kavereita.
Kysymys onkin haluammeko me oikeasti edes katsoa tulevaisuuteen? Eikö sekin ole jo musta seinä, että tulevaisuus pelottaa?Tai epäilee kaikkea?

Hehkulamput kunniaan, valoa pimeyteen!
Anton