oudon äärellä

on tämä jännää, tämän jutun tekeminen. miltei päivittäin on sellainen olo ettei teatteria näin voi tehdä! kauhun ja innostuksen sekainen olotila tiivistyi ehkä parhaiten/pahiten tänään tuossa eliaksen demon tai taidonsiirtämispätkän aikana. melkoista kansanvalistusta! agit-propin jättämät jäljet yhteiskuntaamme olisivat kyllä kovin toisenlaisia, jos valistus olisi toteutettu aikoinaan tähän tyyliin. ja niin naiivia, että järki tuntuu lähtevän. ihmeelliset defenssit hyökkäävät pintaan - että eihän noin voi tehdä, sanoa, asioita yksinkertaistaa, että mitähän helvettiä meistä oikein ajatellaan! että tuolla tuo vain laukoo - naiiveja totuuksia maailmasta, ultranaivistisen esimerkkinsä kautta, ja äärimmäisen tosissaan. hei camoon! ja samaan aikaan olen kauhean onnellinen siitä, kun löytyy näitä "äärimmäisyyksiä", hetkiä, fiiliksiä, esityspalasia jotka jos eivät muuta niin menevät kyllä kauas tavanomaisuudesta ja siitä "suomalaisen teatterin kelpo tylsyydestä", mistä tänään keskustelukerhossa puhuttiin.

että näin. tänään ajattelin että tämä projekti täyttää teatteriunelmani hyvin pitkäksi aikaa. että tämä on juuri sitä mitä haluan tehdä. kela liittyy toki myös koko vääntöön, siis tämän esityksen neliosaisuuteen, siihen että kolmen a:n kombo tulee sorvin ääreen minun jälkeeni. surettaa jo nyt että huhtikuussa juttu pitää viedä ensi-iltaansa ja kaikki tutkiminen, hämmästely ja yhdessä taivaltelu saa jonkinlaisen päätepisteensä. mutta uusia tulee, ja minua parempia! se on hienoa!

tauko edessä paskan näytelmän takia, mutta mitäpä sitä murehtimaan. tehdään paskalle tilaa ja nautitaan tästä kurantista shitistä sitten taas sen jälkeen.

joulua!

eino