Teksti nro 196

Vapaata aivovirtaa aiheesta yhteisö.

Joskus tuntuu että liika käyttö saa tietyt sitaatit kiiltämään kuin portaiden kaiteet. Tuota sanaa "yhteisö" kuulee usein, tai minä ainakin kuulen, siellä missä liikun ja kenen kanssa olen tekemisissä. Nyt oksennan tekstiä siitä. Siihen kipinän antoi sarjakuvablogi ja musiikki jota kuulen toisen ihmisen mp3-soittimesta, vaihdoimme niitä päiväksi eilen hänen kanssaan. Jos en kuuluisi "yhteisöön", en olisi tehnyt sitä. En siksi, etten olisi halunnut tai muuten, vaan siksi, että en olisi ikinä kohdannut häntä. Toinen esimerkki siitä, että kuuluisin "yhteisöön": olen säätänyt tuota Generaattorin MacTietokonetta ja sen videoeditointisoftaa, huonolla menestyksellä. Mutta olen soitellut apua ihmiseltä jos toiseltakin, ja jälleen kerran, en olisi niin tehnyt ilman "yhteisöä", jälleen siksi, että en tuntisi heitä.

"Yhteisö"-sanalla ei ole puhtaasti positiivinen kaiku päässäni, tuntuu että siinä on jokin pakko-aspekti. Tuntuu, että yhteisö ei synny siksi että ihmiset haluavat viettää aikaa keskenään, vaan jonkun muun ulkoisen asian sanelemana pakkona. Toisaalta, nämä ihmisethän hakeutuvat toistensa seuraan, ei heitä siihen kukaan pakota. Ja pakko-sana on vahva, ehkä halu on kuvaavampi. "Yhteisö" on löysä käsite. Se on enemmän kuin kaverit, mutta vähemmän kuin ystävät. Se on sama kuin kansalaisuus, tai enemmänkin paikkakuntalaisuus. Siinä mielessä, että kuka tahansa voi muuttaa vaikka Rovaniemelle, ja sitten hänestä tulee rovaniemeläinen. Kansalainen ei siinä mielessä, että kansalaisuutta täytyy hakea. Mutta onhan yhteisöissäkin tavallaan jonkinlainen epävirallinen valintasysteemi.

"Yhteisö" voi silti olla ihmisiä yhdistävä asia, ja on sitä useimmiten. Itseasiassa tuo edellinen lause on itsestäänselvyys, totta kai "yhteisö" yhdistää. Tarkoitan sitä, että ihmiset voivat viihtyä keskenään "yhteisössä". Ja itseasiassa viihtyvätkin, koska muuten "yhteisö" hajoaa helposti. Tai sen sisältö muuttuu.

Ehkä olen vain pessimisti, mutta en julista "yhteisön" evankeliumia, itselleni siis. Katson sivusta enkä täysin imeydy sen ytimeen. Tai hmm. Ehkä olen jo siellä sisässä, ja sanon "mä voin lopettaa sillon ku haluan." Hah, tuo toi tähän mielenkiintoisen riippuvuusaspektin. Voiko "yhteisöstä" olla riippuvainen? Onko riippuvaisuus ikinä hyvä asia?

En allekirjoita mitään.

Skootterit, loma, syksy.

-Juho S. Hannikainen