Sata vuotta sitten...

...vuonna 2006 suomalainen teatteri voi paksusti. Yli kolme miljoonaa suomalaista nautti esitystaiteen hedelmistä vuosittain. Alueteatterit, kiertävät ryhmät ja pienten paikkakuntien piskuiset harrastajateatterit pitivät huolen siitä, että jokaisella kansalaisella oli mahdollisuus käydä teatterissa kotipaikkakunnallaan tai ainakin sen liepeillä. Valtion tukemia kunnallisia teattereita oli viitisenkymmentä. Niissä tehtiin vaihtelevan tasoista teatteria, mutta tehtiin, ammattitaidolla, sydämellä, rakkaudesta teatteriin. Tukien rajamailla hiiviskeli toinen joukko teatteririntamia, joita kutsuttiin vapaiksi ryhmiksi. Niiden arki oli jatkuvaa taistelua leivän ja juuston puolesta ja niidenkin teatterikieli kirjavaa ja monisyistä. Kunnanisät ja -äidit kävivät tiiviisti neuvotteluja teattereiden edustajien kanssa ja pyrkivät hekin omalta osaltaan rakentamaan suomalaisen teatterin tulevaisuudelle edes jonkinlaisia julkisia puitteita. Kaupallinen teatteri löi leiville. Suurissa helsinkiläisissä teattereissa taputettiin seisaaltaan ennen näytöksiä esitettäville digitaalisille mainoksille. Yhteisöteatterin, terapiateatterin ja soveltavan draaman monet muodot lisivät. Taiteilijat kiersivät vanhainkodeissa, yritysten pikkujouluissa ja opiskelijoiden talvipäivillä esittämässä monologejaan ja soveltamassa osaamistaan uusien ympyröiden tarpeisiin. Kokeellinen teatteri hautautui nykytaiteen temppeleihin, alan kouluihin ja Ruuhka-Suomen tunkkaisiin kellareihin etsien teatterille uusia muotoja, kysymyksiä ja rajoja ylitettäväksi. Kentällä keskusteltiin teattereiden henkilökuntien stressistä, kiireestä, rakenteiden jäykkyydestä, uudesta poliittisesta, uudesta taiteellisesta, teknologian ja teatterin tai teatterin ja aktivismin suhteesta, yhteiskunnallisen ahdingon kasvamisesta, ihmiskeskeisyydestä, pertsasta ja kilusta, turhista koulutuksista, indeksikorotuksista, tärkeistä nimityksistä, tärkeilevistä nimistä, kasvavasta työttömyydestä ja murroksen mahdollisuudesta. Kajaanissa paikallinen teatteritoiminta vietti satavuotisjuhlallisuuksiaan pramein menoin. Teatteri kulki suomalaisen laitosteatteritoiminnan eturintamassa taiteellisesti korkeatasoisine ja katsojat haastavine tulkintoineen klassikoista ja uudesta suomalaisesta draamasta. Kaupunkiin oli vuosituhannen alussa perustettu myös piskuinen harrastajateatteri. Taloudellisesta ahdingosta ja huomisen huolesta riippumatta teatteritaiteella meni kohtuullisen hyvin. Näin siis vuonna 2006.