niin se aika jollottaa. pitkälle ollaan päästy, siitä kertoi jo eilinen läpikahluu. ohjuksen osa on tässä vaiheessa yhä olla huolekas, joiltain osin. eniten hiertävät kohdat ovat ykkösen toinen lapaskohtaus - siis kysymys vaikuttamisen mahdollisuuksista sekä ihanneteatterinäyttelyn paikka. mikko tuumaili eilen että sen voisi siirtää kakkosen alkuun, jolloin tunnelma ei katkeaisi niin pahasti ennen loppuhuipennusta. en ole ihan varma. se tarkoittaisi luultavasti kahta peräkkäistä väliaikaa. en tiedä myöskään, onko katkaiseminen niin pahasta - - ja silti väliajallisuuden tunnussa on heikotkin puolensa. vaikeaa, valintojen vaikeutta.
oli hauskaa katsella miten porukkamme silmät kiiluivat kun eilen tuli hyvää palautetta. aika harvoin jaan sitä itse tarpeeksi. toisaalta se on myös tasapainoilulaji. tässä esityksessä jos missä turvallisuudentunteeseen - "mehän olemme jo mahtavia" - tuudittautuminen on likimain vaarallisinta, mitä voi tapahtua. läsnäolon kadottamisen myötä menee koko juttu, ja jos keskittyminen on heikkoa, se todella näkyy. niin. vanha virsi. kaikki näkyy.
mutta voimaa ja näyn kirkkautta tässä on vaikka kenelle jakaa. olen iloinen, ylpeä teistä. matka kantaa, työn ja lemmityksi tulemisen jälki näkyy.
loppusuoraa kohti,
eino
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti