juuri nyt

tänään illalla, harjoitusten jo mentyä, väliharjoituksen, selvästi, läsnäoloprosentin vuoksi jo sellaisen, sama melskaus päänupissa jatkuu kuin ennen harjoituksiakin ja joka ilta, melskeen jonka keskellä ideat eivät ole kirkkaita mutta juna tuksuttaa koko ajan eteenpäin ja suunnat, ne aukeavat kahdelta reitiltä, ensinnäkin sieltä mitä lisää aluksi muotoillun pätkän päälle ja toisaalta sieltä jostakin esityksen loppu/keskipuolelta minne kuvittelee jotakin vaikka lankoja alkupäähän ei aina edes ole, jännää tavallaan tuo että kokee tekstin, päätösten rajoittavan mielikuvitustaan, venkoilee sen välillä pitäisikö vain porskuttaa kohtauksia, muotoa, juttua muotoon vai teettää harjoitteita jotka valmistavat niihin mikä on oikea suhde, se on hankala kysymys, ilman harjoitteita tulee muotopuolia, kuoria, sellaisia roihan mikon teoksia, minun näkökulmastani, ja toisaalta pelkillä harjoitteilla mikään ei valmistu koskaan, juna, sen soisikin pysyvän liikkeessä, välillä tuksuttavan kovempaakin, eikä pysähtelevän mitä oudoimmille asemille, toisaalta, outous sinänsä voi olla kiinnostavaa, minusta alkukohtauksemme on parhaimmillaan, herkimmillään timanttista kamaa, vaikka se on niin artsudadaa outoilua että koko suomen performanssikenttä kalpenee siinä rinnalla kertaheitolla, onneksi tänään siihen tosin tehtiin kevennys eli viittaus lemmittyyn, minusta on hauskaa että esitykset keskustelevat keskenään, kommunikoivat, kunhan esityksistä ei muodostu vain viittailukenttiä, huiteluja ja kädennostoja pulpetista vähän joka suuntaan, on yö, vielä ei lamput syty huomisen suhteen, joten nukkumaan mars ja aamulla kohti uutta valaistumista, tai ainakin kiihdytystä, junan, hyvää yötä, toivoo eino