padam dam

ei väsytä, vaikka ehkä pitäisi.
päässä pyörii vain tuo yö. tuntuu, että vasta nyt alkaa vihdoinkin kunnolla hahmottamaan, millainen meidän esityksetä sitten loppujen lopuksi tulee ja miltä se mahtaakaan näyttää sitten ensi-illassa. samlla näkee miten hirvittävästi on vielä edessä tehtävää ja kuinka paljon hiomista koko homma vaatii, jotta se ennättäisi maaliskuun lopulle esityskuntoon. he hee.
itse olen välillä vähän eksyksissä. siis esityksen suhteen. joskus tuntuu ettei minulla ole hajuakaan omasta paikastani siinä tai meidän pienessä hippiyhteisössä. niinku, millainen on minun roolini, ja olenko oma itseni vai en?
toisinaan iskee nyhväkeolo, ettei saa aikaan oikein mitään missään. koulu hiipii penkin alle ja mustalla matolla seisoessa pää huutaa taas vaihteeksi tyhjyyttään. ja sitten huomaa väsyvänsä. se on aika riemastuttavaa.
mutta.(kelaa ajatuksensa kasaan.)
niin. päällimäiseksi jäi kuitenki hyvin luottavainen fiilis, sen yön läpimenon jälkeen.
tästä tulee jotakin niin erilaista.
yksi kysymys kiipesi korvan taakse ja sitä kai alunperin ryhdyinkin tänne kirjoittamaan, että mistä koko neljän tunnin seissio oikeastaan kertoo? onko se enää teattein tulevaisuutta, uhkakuvia ja ihanteita koskeva näytös vai jotakin muuta? einon haastatellessa katsojia elina vastasi esityksemme kertovan ennemminkin jotakin meistä itsestämme. siis esityksen tekijöistä. ajatus kuulosti minulle vähän oudolta ja jäin sitä miettimään. mikä teatteri 2100:n jonkinlainen "aihe" tai "sanoma" olisi, jos ei teatteri vuonna 2100?
tai siis äh plööpä plöö.
nyt painun kyllä takaisin matikan laskujen ääreen. ei tämä kirjoittaminen ainakaan selkeytäänyt ajatuksia. :D
joskus voisi pitää sellasen hiplutusmaratonin.
saara.