Yhteenkuuluvuudesta

Yksi tärkeimpiä tarpeita, joita minulla on, ja jonka uskon muidenkin jakavan, on tarve kuulua johonkin yhteisöön, johonkin itseä suurempaan kokonaisuuteen. Käsittää oma osansa laumassa, yhteiskunnassa, maapallolla, osana sitä.

Olen tässä kevään mittaan tuskaillut sitä, miksi perustan jatkuvasti väliaikaisia yhteisöjä. Tai miksi perustamme. Ratkaisuna tähän olen haaveillut kiinteämmästä yhteisöstä, teatterin kielellä ensemblestä, "sitten kun on varaa", "sitten kun kaikki on mahdollista" jne. Tänään heräsin miettimään, olisiko niin sittenkään parempi?

Olen kokenut olevani - toimiessani täällä, harrastajien kanssa, tässä roolissa, yhteisönkokoajana - "tuomittu" tähän työtapaan; synnyttämään yhteisöjä, joista muodostuu harjoituskauden aikana vahvoja, ja jotka esityskauden jälkeen tai jopa jo sen aikana, jos eivät nyt katoa niin ainakin muuttuvat heikoksi yhteisöksi. (Tällainen heikko yhteisö on tavallaan edelleen olemassa jokaisen proggiksen kohdalla, joka täällä on tehty.) Ja sitten on vielä joku isompi piiri, tämänkin ympärillä, joku sellainen kokemus, joka tekee minut kauhean onnelliseksi. Että on olemassa ihmisiä, jotka ovat lähteneet täältä, mutteivät ehkä koskaan palaa ja tuntevat siitä huolimatta jotain samuutta, samanhenkisyyttä, samaa kulttuurista pääomaa, jakamisen tarvetta ja ties mitä kuin kulloinenkin "vahva" yhteisö.

Kaipuu kiinteään ryhmään on kaipuuta vahvaan yhteisöön. Vahvempaan yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Vähemmän häilyvään. Jos jotain, niin proggiskohtaiset yhteisöt mahdollistavat kuitenkin HENGITYKSEN. Siis yhteisöstä vetäytymisen, yksin olemisen, maahan kaivautumisen, muualle menemisen jne. Tämä on nähdäkseni enemmän kuin tarpeellista (lue: välttämätöntä), jotta paluu vahvaan yhteisöön olisi mahdollista ja mielekästä.

Kenties siis haluan työskennellä juuri näin? Kenties haluan jättää jäähyväisiä toukokuun lopun korvilla tälle vahvalle yhteisölle, jotta voisin syntyä uuteen? Tarkoittaako tämä sitä, että mikäli teen teatteria läpi elämäni, olen jatkuva kiertolainen, mustalainen, alati muuttava, paikallaan pysymätön? Syvenevätkö yhteisöt, kun ne perustetaan, synnytetään kokonaan uudestaan? Syveneekö Paska näytelmä tässä 2100:ssa? Onko tämä jatkokertomusta muutoin kuin minun ja muutaman muun molemmissa olleen puolesta?

Tällä tartkoitan sitä, että kokemus yhteisöjen, vahvojenkin, syvenemisestä - ja samalla työskentelyn syvenemisestä - saattaa olla reunaehto sille, että näin suostuu jatkamaan. Jos mikään ei enää syvene, muutu, on hakeuduttava muualle.

Hmm. Enpä ole varma, mitä mieltä olen näistä kysymyksistäni. Ja se jos mikä tuntuu kiinnostavalta.

eino